Yleistä Tulosta Sähköposti
10.06.2010

Kurssijuhla 3.7.2010


Kyseessä on valtion kakkosbileet, tanssiaiset, joihin osallistuu noin 1500 henkilöä. Tilaisuus vaatii arvonsa vuoksi aveceilta pitkän iltapuvun ja kavaljeereilta mustan puvun valkoisella kauluspaidalla tai vaihtoehtoisesti sotilaspuvun. Haminaan ei kuitenkaan tarvitse lauantaina aamulla saapua iltapuvussa, vaan mukavat matkustusvaatteet ovat ok. Ohjelma -kohdassa selviää myöhemmin tarkemmin mm. siirtymisistä, jotta tulee selväksi minkä aikaa tarvitsee olla millaisessakin vaatetuksessa. Mukaan siis suositellaan ottamaan sään mukainen varustus, vaikka keskikesää elämmekin. Juhla ei tapahdu vain yhdessä tilassa ja sateen mahdollisuus on aina olemassa.

Juhlakansa majoittuu yhdeksään hotelliin, majoituspaikkakuntina toimivat Kouvola, Vantaa, Lappeenranta, Kuusankoski ja Loviisa. Hotellit ovat kaikki laadukkaita, mutta osa niistä sijaitsee sen verran kaukana, että olethan suhteellisen valmiina juhlaan, jo aamulla hypätessäsi bussiin. Vähintään pohjameikki ja hiukset kannattaa ehdottomasti laittaa valmiiksi jo kotona, paikan päällä (hotellilla) sitten vain vaatteiden vaihto, meikin sekä hiusten korjailu. Olemme hyvin pahoillamme siitä, että toisille jää enemmän aikaa valmistautumiseen, mutta pyrimme huomioimaan tämän kuljetusaikatauluissa ja pyrimme järjestämään aveceille tilaa jossa olisi mahdollista juoruta ja olla vain naisten kesken, ehkä kohentaa kampaustaankin.

Lauantaiaamun kyydit lähtevät suurimmalta osin erittäin aikaisin, jopa perjantai-iltana. Varsinkin kaukaa tulevien kannattaa varata bussiin pientä evästä mukaan. Info rahaa koskevista kysymyksistä tulee myöhemmin, mutta sitä kannattaa kuitenkin ottaa mukaan, sillä juomat ja sotilaskodin järjestämät ylimääräiset ruoka-annokset maksavat jonkin verran. Alkoholipolitiikasta sen verran, että alle 18-vuotiaille ei tarjoilla, eli henkilöllisyystodistukset mukaan ja juhlassa toimii ns. yksilötarjoilu, eli kaverille ei voi viedä tiskiltä.

Sunnuntain juhlalounaan saa nauttia valitsemastaan ravintolasta Haminassa, tietysti varuskuntakerhoa unohtamatta. Kannattaa lukea peliä ja tehdä pöytävaraus etukäteen, jotta kaikki pääsevät rauhassa syömään.

Kurssijuhla on arvokas, hieno juhla eikä siis mikään rock festari. Hotelleilla jatkot järjestävät upseerioppilaat oman yksikkönsä kanssa, hotelliesimiehen johdolla.


Terveisin:
Kurssijuhlajaoston Puheenjohtaja Uo Leed
 
 
© 2010 Oppilaskunta